Voimaharjoittelu ja TULE-vaivat – osa 2, elämän esimerkit

21.08.2024

Jos se voimaharjoittelu on nyt julistettu niin sopivaksi, niin miten sitä käytännössä on sitten toteutettu?

Pari elävän elämän esimerkkiä. Olkapäät meinaa vaivata ja henkilöllä hoitotyö. Olkapäitä oli käyty näyttämässä ja kuminauha jumppaa annettu. Harjoitteita tehty hyvä aika, mutta kun ei meinaa vaivat hellittää. Alkukartoituksessa löydettiin puutteita lapojen liikkuvuudessa ja sen liikkeessä olkapään kanssa. Siinä kun vetelee potilaita suuntaan tai toiseen, niin eipä siinä hirveesti tukea olkapäällä ole, jos vaan käsillä kiskotaan, eikä lapaluut =iso osa selästä, ole vedossa mukana. Tukiharjoitteilla liiketuntoa ja liikkuvuutta, sitten selälle voimaharjoittelua. Alkoi ne oireetkin antamaan periksi, kun harjoittelua saatiin tarpeeksi alle.

Esimerkki polvesta. Polvissa on kulumaa sekä vähän kipuja ja pitäisi kuulemma vahvistaa lihaskuntoa. Alkuun selvitettiin olisiko jotain tarvetta tuelle tai liikkuvuudelle, eipä löydetty oikeastaan muuta kuin vähän etureidessä kireyttä ja oleellisempana lantionkallistusten hallinnassa parannettavaa. Tarkistettuamme kyykkyjen liiketekniikat, ei se etureisi ole ikinä niissä päässyt kunnolla venymään, koska kyykyt tarkoituksellisesti oli aina liikeradaltaan rajoitettu. Eli tämä iän ikuinen legenda, ettei polvi saisi mennä varpaiden yli. Kun ohjattiin tässä yhteydessä myös alaraajojen linjausta osana kyykkyliikkeitä sekä keskityttiin lantion asentoon, eipä tuota lantionhallinnan puutettakaan oikeasti sitten ollut. Mites ne oireet, eipä tapahtunut ihmeparantumista tässäkään tapauksessa yhdellä kertaa, mutta henkilö pääsi selvästi pitempiin liikeratoihin pienemmillä polvien oireilla. Ei tarvetta, eikä henkilöllä kiinnostusta harrastella mitään tukiharjoitteita, joten aivan normaalilla voimaharjoittelulla mentiin, etureiden venyttelyt jätettiin mukaan.

Taas ei löytynyt sitä taikatemppua jostain tietystä asiasta, vaan kontekstiin sovitetusta harjoittelusta yhdistellen eri asioiden hyviä puolia.

Tuu käymään kartoituksessa, niin katotaan mikä sun konteksti olisi.

www.tlv-valmennus.com