5. TLV alkukartoitus osana kuntosaliliikkeisiin ilmestyneitä vaivoja.

01.06.2024

Ennen oireeton ja mieluisa kuntosalitreeni tai yksittäinen liike onkin muuttunut epämiellyttäväksi tai jopa kivuliaaksi.

Jonkin verran tulee vastaan sellaista, että kuntosalitreeni ei ole enää entisensä ja syyksi todetaan, että "paikat ei enää kestä" tai "on tultu vanhaksi". Jos jälleen irrotamme tästä asiayhteydestä kaikki varsinaiset nivel sairaudet ja iän mukana tulleet sairaudet, niin hyvin vähän on perusteita sillä, että pelkkä ikä tekee meistä vaivaisia. Yleensä kun toteama tulee vielä alle 60- vuotiailta. Enemmän kyse on tapa-asennoista, tavoista käyttää kehoa sekä TULE vaivoja käsitelleessä postauksessa jälleen ne liikekontrollinhäiriöt ja/tai relatiivinen liikkuvuus (jotain kehon osaa käytetään liian korostuneesti).

Kun pyrimme selvittämään syy-seuraus suhteita siten, että kuuntelemme sinun kokemat haasteet sekä yhdistämme sen kehon liikkeistä tai itse suorituksesta poimittuihin huomioihin, voidaan tässäkin tilanteessa saada rakennettua harjoitusohjelma, jolla päästään työllä ja ajan kanssa eteenpäin ja takaisin tekemään mieluista harjoittelua. Itsekin olen työstänyt näyttöpääte työskentelyn hiirikäden olkapäätä viimeiset 8kk ja nyt se alkaa olla jo lähes yhtä toimiva, kuin joskus vuosia sitten ja kestää treenata.

Opit omasta haasteestasi sekä saat suunnan harjoittelusi suunnitteluun tai saadaan lähtökohdat rakentaa sinulle harjoitusohjelma.