12. Miten suunnitella kuntosaliohjelma osaksi saatua kuntoutusta?

01.06.2024

Jäikö muun treenin huomioiminen pois kuntoutusohjelmasta?

Tehokkaan muun treenin ja kuntoutusohjelman toisiinsa yhdistäminen on niin taidetta kuin tiedettä. Mutta sinulle selviää jo saaduista kuntoutusliikkeistäsi, että minne on tarkoitettu tehdä staattista pitoa tai kuminauha aktivointia, eli tukea, ja minne venyttelyä/liikkuvuusharjoittelua eli liikkuvuutta. Älä siis ainakaan näitä niveliä tai lihasryhmiä mene laittamaan mihinkään raskaisiin, jollain 3-8 toiston voima/massa progressiolla oleviin moninivelliikkeisiin. Tee tukiharjoitteet treenin alkuun ja ota lihasmassaa/voimaa ylläpitävää raskaampaa tekemistä eriytetymmin halutulle lihakselle, jos pystyy vaivan laadun sanelemana näin tekemään. Muista, että lihasmassan ja voima säilyttäminen vaatii selvästi vähemmän ponnisteluja mitä kehittäminen. Mikä kunkin ns. ylläpito volyymi, eli treenimäärä, sitten on, riippuu treenikokemuksesta. Mutta karkeasti, kunhan saat kohde lihakseen vähän pumppia ja kevyen rasituksen tunteen, on työmäärä ollut riittävä.

Jos taas TULE vaiva on jokseenkin pienellä alueella ja pystyt laitteissa suorittamaan ihan raskaastikin sarjoja muulle osalle kehoa, antaa palaa. Huomioi kuitenkin palautuminen ja kokonaiskuormituksesi hallinta. TULE vaivojen edistäminenkin on kuluttavaa ja uusien hermoyhteyksien luominen/palauttaminen on henkisesti ja hermostollisesti kuluttavaa. Älä haukkaa liikaa kerralla tässäkään tilanteessa, vaikka tuntuu, että palautumiskapasiteettia saisi, ainakin teoriassa, TULE vaivojen rajoittaessa kovaa tekemistä.

Saat suunnitelman mitä tehdä ja miten paljon